Velhonpesä
Ajattelin palata näin muina naisina blogin pariin. Blogi on viettänyt hiljaiseloa, on mukamas ollut liian kiire. Kaikenlaista on ehtinyt sattua sitten tuskaisen ultran. Ollaan laskettu tellua, palattu Alpeille, tultu takaisin, menty naimisiin ja tehty raivokasta remppaa. Näihin palaan ehkä myöhemmin, mutta ei tarvitse huolestua, ei tästä hää- tai sisustusblogia taida tulla. Haanja 100: lta on vielä muutama kivulias fyysinen muisto, mutta sielu on jo antanut keskeytyksen anteeksi. Palautuminen on ollut sen verran tuskaista ja hidasta, että tuskin enää riskeeraan työkykyäni moisilla hölmöilyllä. Sitten mukavampiin aiheisiin.
Eilen pakattiin pennut autoon ja hurautettiin etelään. Landelapset jätettiin palloilemaan jumboon ja itse jatkettiin matkaa Klaukkalaan. Velhonpesä on paha paikka. Houkutuksia oli tarjolla sadoittain: oli henkeäsalpaavan kauniita inkkareita ja nuolennopeita kajakkeja.
Kevään julma valo on saanut kaipaamaan marraskuun pimeyttä, myrskyä ja vaakasuoraan naamaan lyövää räntää. Kyllä se niin on, että kevään lapsi on kotonaan syksyssä. Minulla on pakkomielle, haluan meloa ensi talven, kun tässä kerran on tarjolla avovettä. Ensi keväänä haluan olla hyvin valmistautuneena mukana Vohandu maratonilla. Mutta vaikka veri vetää kylmiin vesiin, en halua kuolla hypotermiaan. Vietin elämäni hikisimmät hetket sovituskopissa, tai itse asiassa sen vieressä, kiskoen päälleni kuivapukuja. Sovituskoppia varattuna pitänyt herra kyllä ehdotti, että haluaisinko mahdollisesti tulla suojaan sovittamaan, mutta oli helppo todeta, että tämä puku kyllä suojaa minua kaikelta. Farkkujen ja bikineiden sovitus on kepeää hommaa melontapukineeseen solahtamiseen verrattuna.
Kuivapuvun hihassa roikkuva hintalappu sai vielä harkitsemaan olenko ihan oikeasti sitä mieltä, että haluan viettää koko talven kajakissa, josko vaan telluttelisin talven niinkuin muutkin ihmiset. Mutta vaikka puku jäikin odottamaan lompakon paksuuntumista, niin oppia ja ja opastusta tuli taas. Ollaan hämmästelty mihin ihmeeseen tuo miun kajakki on tehty, kun vastaavan mallisia ei näy missään. Se taitaa olla poolokajakki. Eli eipä ole ihme, että tarpeentullen se pyörii kuin hyrrä. Mutta eipä tuo mitään, on miulla aikaa pyöriä. Suoraviivainen eteneminen on aika tylsää ja nopeus yliarvostettua. Ja jos ensi talvena saan kerättyä läpi talven ulkona treenaavan kajakkipoolojoukkueen, niin meistä tulee kyllä ihan hirviän hyviä? Ihan tyhjin käsin ei tarvinnut kotiin tulla. Matkaan tarttui kivat kevätjalkiineet. Pitää toivoa, että nuo mahtuu kajakkiin, siinne kun ei meinaa sopia edes paljas jalka.
Lisäksi eilen illalla Leppävirralla tai siis -virrassa, nähtiin onnellinen mies.
