Hanki parempaa ajateltavaa: Remppapäivä 1

Kahden viikon päästä tähän aikaan saattaa tuntua todella omituiselta, takana alkaisi olla 12 h radalla. Maalissa en millään matematiikalla vielä voi olla, toivottavasti en ole joutunut jättämään leikkiä kesken. Soitellen  sotaan ja takki auki turnajaisiin on ollut valmistautumis- tai enemminkin valmistautumattomuusstrategiani tämän kauden tapahtumiin. Mutta jos etukäteismurehtiminen mitään auttaa, niin Haanja Ultrassa olen vahvoilla vesillä. Näen painajaisia radasta, takakaarteesta kohdasta, jossa polulta siirrytään asfaltille. Olen murehtinut jokaisen hajoamisalttiin nivelen, ligamentin, lihaksen sekä bursan, yhdessä ja erikseen. Murehtimista riittää, kroppa ei tunnu pitävän yhtään mistään, ei ainakaan töistä. Epämääräisiä kipuja ja särkyjä taitaa löytyä joka raajasta. Toinen polvi turpoilee omiaan, koske siihen ei ainakaan sanottavasti. Toisen jalan kantapään bursa vaivaa edelleen. Mitään ongelmia ei ole, jos ei tarvitse laittaa kenkiä jalkaan, mutta saattaa olla lokakuun lopussa Virossa kylmä paljan jaloin. Takareidessä on edelleen jotain häikkää, samoin toisessa lavassa.  Yleisolo on nuutunut, mutta eihän se viime viikojen toimia tarkastellen ole mikään ihme. Liikaa kaikkea paitsi unta ja ruokaa, joita on taas balanssin vuoksi ihan liian vähän.

Stressaan kengistä, housuista ja repusta. Ultraa varten hakitut kengät saavat edelleen odotella bursan rauhottumista. Nyt juoksen loppuunjuostuilla speedcrosseilla, muut ei mene jalkaan. Testasin luisteluvuosien silikonisuojaa, josko se helpottaisi kantapään tilannetta, kun paine jakautuisi vähän laajemmalle alalle  ja äidyin tilaamaan oiken tarkoitusta varten väsätyn sukan. Saa nähdä istuuko.  Hitto, kun mitään ei saa enää mistään kaupasta vaan kaikki pitää aina tilata jostain. Ymmärrän kyllä, että pieniä naisten kokoja ei kannata pitää varastossa, ei naiset mitään raaski ostaa. Selailin nettikaupasta kompressiotrikoita, ja kone esitteli mitä muut tuotetta katsoneet olivat ostaneet: juniorien jäääkiekkovarusteita.

Olen perehtynyt liikuntaravitsemukseen. Tunnissa pitäisi syödä 13 kettukarkkia, jos aikoo saada n 60 g hiilareita tunnissa. Siis viiden minuutin välein. Saattaa olla, että iltapäivästä hampaat liimaantuvat yhteen. Yksilöityjen asioiden lisäksi olen murhehtinut myös kaikkea tarkemmin määrittelemätöntä. Miksi pitää työntää itsensä toistuvasti ihan ehdoin tahdoin tällaisiin tilanteisiin? No tehty mitä tehty, juoksukilometrejä ei enää ehdi kovinkaan paljoa kerätä. Kunto ja pää varmaan kestävät, mutta rakenteista en menen takuuseen. Kertakaikkiaan liian vähän iskukuormitusta. Juoksu taitaa olla ihan liian raaka laji näillä vuosilla, tällä ruumiinrakenteella ja työhistorialla, vaikka se niin ihanaa onkin. Jos pyörällä haluaa ajella koko päivän,  senkun ajaa vaan, ei se juuri missään tunnu, mutta juostessa nivelet ei oikein meinaa antaa anteeksi taaksejääneitä kilometrejä ja varteen kerääntyneitä kiloja. No varmaa on ainoastaan se, että yhteen jos toiseen kohtaan tulee matkalla koskemaan, mutta annetakoon miulle viisautta ymmärtää, milloin kivut uhkaavat työkykyä ja voimaa heittää kisa silloin kesken. Ei siellä viivalla varmaan kukaan muukaan kivutta seiso. Eiköhön tässäkin lajissa illuusiomainen keveys ole toistojen ja tuntien  tulo, tuskin muutkaan vammoitta selviävät. Tosin epäilen, että ihan kaikki eivät joudu seisomaan trikoot jalassa ihmisten edessä heti maanantaina. No puolimaraton on helpompi kuin kymppi, maraton helpompi kuin puolikas, joten tällä logiikalla satanen menee heittämällä. Eikä ruumiin läjhtötilanne  ei ole mitenkään poikkeuksellinen, kun työ on tämä, arjessa koskee aina johonkin. Nyt vaan suhtaudun kipuihin paljon hysteerisemmin ja maalailen piruja seinille. Hoidoksi taitaa riittää katseen nostaminen omasta navasta johonkin vähän laajempaan kokonaisuuteen.

Laajempia kokonaisuuksia

No uusia laajempia kokonaisuuksia ajateltavaksi on todellakin tarjolla. Tänään alkoi Kutjulan remppa. Käsissä on 450 m² 50-luvulla  rakennettua maamiesseurantaloa. Talossa on ollut kolme asuntoa ja kirppiskäytössä ollut sali. Mitään hätää mökillä ei ole ulkomaalausta lukuunottamatta, pientä pintaremppaa vaan. Pieni pintaremppa alkoi yhden seinän kaadolla ja tasapainon vuoksi yhden väliseinän rakentamisella. Kesäinen koivikko sai mennä isomman keittiön tieltä, samalla saatiin avatuksi vanha oviaukko saliin. 80-luvun keittiö purettiin pois, odottelemaan uudempia tuulia. Yläkerran alkuperäinen keittiö on kestänyt 60-vuotta ja saa kestää edelleen.

”

Ennen- jälkeen

Ennen- jälkeen.

Keppariparkki