Ensimmäinen ajopäivä. Mittenwald-Ehrwald
Ylläripylläri lentoasemalla kaikki sujui kuin rasvattu. Käveltiin suoraan tiskille. Saatiin taluttaa pyörät itse kuuluisaan ”hissiin”, jonka eteen muutama Alppi-tourille menevä pyörä on joskus jäänyt. Lähempää tarkastellen hissi ei kyllä mikään hissi ollut. Isoin yllätys odotti kuitenkin erikoismatkatavaroiden tiskillä. Classic-lipulla pyörät lensivät maksutta, kun muuta ruumaan menevää matkatavaraa ei ollut. Tuota joskus ollaan ihmeteltykin, että miksi matkatavaranormeihin mahtuvasta fillarista pitää maksaa, jos muuta matkatavaraa ei ole. Saas nähdä mikä on käytäntö Veronassa kun kotiin palataan. Portilla koneeseennousijoiden matkatavaroiden kokoa syynättiin tarkasti, liekö syynä light-lippujen yleistyminen. Onneksi oli sen verran hässäkkää, että miun reppuun ei kiinnittetty huomiota. Atmos periaatteessa sopii rajoihin mutta toisin kun Pekan Talonissa, repussa on jäykkä tukirakenne, joten täyteen pakattuna testilootaan mahtuminen on siinä ja tässä.
No jos Suomessa kaikki meni smoothisti niin Saksassa alkoi vähän vastustaa. Lentoasemalla vastaan löi kuuma ja kostea ilma. Hiki virtasi ihan houkuttelematta. Päivälämpötila oli ollut päälle kolmenkymmen. Pyörät tulivat ehjinä perille ja metroliput saatiin ostettua. Oikeaan junaankin osuttiin. Lähellä pääteasemaa metroon astui yrmeät tarkastajat. Esittelimme ylpeinä lippujamme, jotka olimme mielestämme taitavasti osanneet automatista ostaa. Tarkastaja ei osaamisellemme paljoa lämmennyt vaan vaati myös lippua pyörille. Semmoista ei automaatti kyllä meille tarjonnut. No koska lippua ei ollut, hän vaati meiltä 2×60 € virhemaksun. Käteisellä. Mitä lieviksi käynyt, jos käteistä ei olisi löytynyt. Päätepysäkillä tutkimme automaattia uudestaan, mutta emme edelleenkään löytäneet mitään painiketta, josta pyörälipun pääsisi ostamaan. Saksa on paska maa.
Sompailimme muutaman sata metriä asemalta Ibis-hotelliin. Matkalla nähtiin Mersukauppa, josta johtotähtiä olisi saanut ihan hyllystä, jos semmoista nyt olisi vailla. Hotelli oli siisti, simppeli ja hiljainen. Aamupala oli oikein hyvä. Sai paistella vohveleitakin.
Aamulla hyökkäsimme täynnä tarmoa selvittämään eilistä lippusotkua. Oikeuden hakeminen ei sitten ollutkaan helppoa vaikka hotellin henkilökunta meitä kovasti ohjeistikin. Suihkimme Münchenin aamuruuhkassa lämpimässä tihkusateessa kohti Marienplazin metroasemaa. Liikennettä oli reilusti, mutta pyöräkaistat vetivät hyvin ja kukaan ei yrittänyt kiilata. Vähemmän pelotti kuin Varkaudessa. Seurasimme reippaasti liikkuvaa postin sähköpyörää, mutta ihan koko jakelukierrokselle emme jääneet peesiin roikkumaan. Aikamme toikkaroitiin aseman kulmilla, kunnes löysimme oikea officen. Ystävällinen virkailija puhui englantia, mutta ohjasi meidät takaisin päärautatieasemalle. Eikun pyörän selkään ja takaisin.
Päärautatieasemalla onnistuttiin käymään 2 eri toimistossa, kunnes löytyi oikea. Positiivisiin asioihin kuuluu, että sain ostetuksi lipun pyörille tämän päivän junaan. Toimituksen tekninen osa ei tuntunut sujuvan virkailijalta kovinkaan helposti. Satunnaiselle matkailijalle tiedoksi siis, että lipunostoon kannattaa varata ihan reilusti aikaa. DB:n pyörälipu (5€) käy myös S-bahniin. Ja vaikka DB:n tarkastajat meitä rankaisivatkin ja vaikka sakkoliput tulostettettiin DB:n paperille, niin asioita voi hoitaa vain S-bahnin toimistossa. No eikun pujottelemaan painajaismaisiin metrotunneleihin. Suuntavaistoni ei ole kummoinen, joten pienessä kiireessä metrotunnelissa juoksentelu ja toimiston, jonka sijainnista ja ulkonäöstä ei ole oikein tarkkaa hajua, etsiskely on painajaismateriaalia. Runsaasti mutkia ja käännöksiä ja ihmeen kaupalla osuin oikeaan konttoriin. Toimistossa oli kahden ihmisen ruuhka. En tiedä millaiset tietojärjestelmät täällä on, mutta asioiden hoito vaatii virkailijalta kovasti tietokoneen tuijottamista ja yhdellä sormella näppäilyä. Sitten tuijotetaan taas ja tulostetaan ja täydennetään tuloste vielä runsailla kuulakärkikynämerkinnöillä, Seurasin silmä kovana edellisten asiakkaiden asiointia ja samalla tuijotin kelloa paniikissa. Ohjeistin myös odottamaan kyllästyneitä japanilaisia turisteja, olinhan täällä asemalla jo kuin kotonani, eli hukassa. Kun viimein tuli miun vuoro, tädiltä ei paljoa myötätuntoa herunut. Sanoi, että kyllä meillä lippu olisi pitänyt olla, vaikka emme sitä ostaa osanneetkaan. Pyysin häntä kädestä pitäen neuvomaan miten pyörälippu ostetaan. Aloitusnäytön nelikentästä mentiin aika monta porrasta alaspäin ennenkuin pyörälippuja pääsi valitsemaan. Meidän virheemme oli, että emme tajunneet, että pyörälle ei voi ostaa kertalippuja kuten ihmisille vaan pyöräliput löytyvätkin päivälippujujen alta. No summa summarum: talous pysyi balanssissa, minkä Lufthansa meille antoi, sen DB vei.
Eli oikeutta ei saatu eikä ees sakkoja anteeksi, mutta löysin pois metrotunnelista ja ehdittiin oikeaan junaan. Kyllä saksalaiset ovat avuliaita, aika moni ohikulkija kävi kertomassa näkemyksensä, miten pyörät olisi pitänyt junaan asentaa, mutta läski ei taivu mahdottomiin.
Päämäärä oli Mittenwaldissa. Matkalla ripeksi hiljalleen ja säätiedot olivat luvanneet, että vettä riittää perilläkin. No sade loppui kun saatiin asemalla jumpattua sadekamat niskaan. Muutenkin säädettiin kamojen kanssa oikein huolellisesti, kaikki oli koko ajan väärässä paikassa ja elektroniikka remppasi. Luultavasti säätäminen vähenee kun reissu etenee, jos ei muuten niin siitä syystä, ollaan jo varmasti unohdettu kuormasta ainakin pari laturin piuhaa ja jokunen vaatekappale.
Saksa vaihtui Itävallaksi jo parin kilometrin jälkeen. Ensimmäiseksi pysähdyimme ihmettelemään Leutascher Geisterklammia, joka on valtava rotkomuodostelma heti Itävallan rajalla. Ei sovellu heikkohermoisille, rotkon päälle on rakennettu metalliririlästä sillat. Välipaussin jälkeen matkaa jatkettiin kohti Olympia-maisemia Seefeldissä. Sateesta ei ollut tietoakaan vaan ilmasto oli kuin kasvihuoneessa. Seefeldistä alkoi kipuaminen kohti Ehrwaldia. Reitti oli pääosin latupohjaa ja paloteitä, kunnon polulle ei tänään päästy.
Sade alkoi nousun lopussa.
Vettä ei ripeksinyt vaan tuntui kuin joku olisi kaatanut saavilla vettä niskaan. On jännä miten nopeasti helteen hiostama kroppa suistuu toiseen ääripäähän. Kun rankkasateeseen yhdistää navakan tuulen ja 15% laskun, saadaan tulokseksi semmoinen horkka, ettei fillari meinaa näpeissä pysyä. Vettä oli tiellä niin paljon, että tuntui, että läski nousee kellumaan vesipatjan päälle. Kaarsimme Ehrwaldiin ja etsimme hotellin. Kamat saatiin kuivumaan pannuhuoneeseen ja pyörät lukkojen taa. Toiveissa on, että kengät kuivaa ennen kuin palataan Suomeen. Aikataulu lykkääntyy päivällä, mutta se on ainoastaan hyvä säätiedotusten kannalta. Ventissä meitä ei ehkä odotakaan lumisade vaan pikkupakkanen ja aurinko. Täällä on satanut ja ukkostanut koko illan ja sadetta pitäisi riittää loppuviikkoon. Äsken huusivat palopillit ja jostain tuli savun hajua, liekö salama iskenyt johonkin lähelle.