Post ultra

Miltä nyt tuntuu? No eipä oikein miltään. Väsyttää ehkä vähän, viime yönä nukuin melkein kellon ympäri, tämä varmaan kuitenkin oli männeen viikon univelkojen kuittailua. Muuten ruumis tuntuu ihan samalta kuin ennenkin. Lihakset ovat ihan yhtä notkeat tai paremminkin jäykät kuin ennenkin.  Suurin murhe taitaa olla lenkkarin hiertämä kantapää. Ihossa ei  näy mitään, mutta nilkka on vähän turvonnut, varmaan luukalvo otti itseensä. Jostain tuntemattomasta syystä laitoin ”aamu”lenkille eiliset kengät jalkaan. Fiilis oli mahtava. Tiesi taas elävänsä. Kotiin ei kehdannut kääntyä kun matka oli niin lyhyt. Olisi kyllä kannattanut. Polvikipu ei juuri vaivaa, tuntuu ehkä vähän kun oikein kuulostelee. Varmuuden vuoksi viriteltiin kinesioteipit you tuben ohjein, en tiedä onko niistä hyötyä vai haittaa, mutta vaikuttavalle viritys ainakin näyttää. Muistaakseni laastarien ja teippien liimat vaan saavat miulla aikaan melkoisen ihoreaktion, joten pitää seurailla kuinka käy. Aikaisemmin olen virittänyt kinesioteippiä ainoastaan yliliukkaisiin kengän pohjiin. 

IT-jänne on kuitenkin antanut varoituksen, joka pitää ottaa vakavasti. V-mäinen vaiva, joka kroonistuessaan torpedoi sekä työt  että harrastukset. Virossa ei ole edessä ihan noin jyrkkiä  alamäkiä kuin testilenkillä, mutta eiköhän se juoksu katkea sielläkin, jos jänne alkaa kolmessa kympissä kihnuttaa. Nyt ei auta kuin kääntää huomion kehonhuoltoon ja pyytää apua työpaikan teippivelholta sekä  akupunktionoidalta. Viroon taidan lähteä teipatuin polvin. Varmaa on, että aina koskee johonkin, ihan hirveästi ei kannata ryhtyä murehtimimaan etukäteen, mutta nuo it-jänteen vaivat ovat sellaisia, että nostavat otsalle kylmää hikeä.

Tänään oli kansallinen korvapuustipäivä, jota mökissämme toki asianmukaisesti juhlittiin. Edelleen voidaan todeta, että taloudessamme ei vieläkään esiinny elintarviketta nimeltä eilinen pulla. Suunnitelmissa oli lähteä tutkailemaan Kalakukon reittejä. Pekka jäi värkkäämään pyöriä ja mie menin juoksemaan ympyrää mettään, näin miusta oli ehkä enemmän hyötyä. Fillarit taisivat olla jopa post-Haanja-mittapuulla aika huimassa kunnossa: jarrupalat metallilla, keskiölaakerit sökönä ja Pekan ketjuissa ei tainnut olla yhtään liikkuvaa niveltä. No jonkilaiseen  ajokuntoon ne kyllä saatiin. Tai en mie mitään saanut, kunhan hämmästelin.

Käytiin ihmettelemässä Neulamäkeä pitkästä aikaa. Valio oli heitellyt jonkin verran puuta pitkälleen.

Osa oli myös jäänyt komeasti pystyyn. Tuuli oli paiskannut puusta latvuksen ja haudannut tyven sen verran syväään, ettei puuta miesvoimin saanut nurin. Sitten sai kun lopetin facebookkaamisen ja menin auttamaan.

Suunnitelmissa oli, että tänä vuonna Sinkulamyönteinen ryhmä ajelee vähän helpompaa settiä kuin aikaisemmin, mutta varmuuden vuoksi käytiin niillä vähemmän ajettavillakin.

Pekka sai reittisuunnitelmat ensi viikonlopuksi mietittyä ja mie joojoo-naisena ajelin perässä. Ajelu tuntui ihan mukavalta, paitsi pyöräkenkä hinkkasi ärtynyttä kantapäätä. Reislihakset väpättivät kompressioiden alla siihen malliin, että ihan hirveän paljon isompia ylämäkiä ei enää olisi kyennyt ajamaan, mutta toisaalta kantapäähään sattui niin paljon, että tunkkaaminenkaan ei huvittanut. Mutta kyllä kivikko-juurakko-pomputtelu tekee ihmiselle aina hyvää. 

Kauhea karkintuska iski kotimatkalla. Tuokin tuska pitää aina hoitaa.