Perinteinen -3 -päivän päivitys. Maanantaina pitäisi olla menossa. Jos minua ja Pekkaa pitäisi kuvailla muutamalla adjektiivilla, ensimmäiset tuskin olisivat suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys. Kyllähän meidän elämä taitaa olla täynnä äkkikäännöksiä ja paniikkiratkaisuja, mutta eipähän tarvitse mennä mihinkäään Tartu Hetkeen -kursseille. Tällä hetkellä Alppi-tourin reittisuunnitelma on se, että maanantaina illalla lennetään Müncheniin ja viikon päästä perjantaina pitäisi lentää kotiin Veronasta. Jäämies Ötziä olisi kiva moikkailla ja Passo Stelvio kihnuttaa ylös. Päivämatkat olisi mukava pitää siedettävinä, mutta aikataulu sen verran väljänä, että kivassa paikassa voisi pörrätä pidempään tai järjettömän huonoon säähän ei tarvitsisi väkisin lähteä. Olisi kiva ajaa paljon polkua, mutta ylettömän pitkät kanto-osuudet eivät välttämättä nappaa, kun itsensä lisäksi pitää hinata ylös noin 20 kg kuormaa. Niin hurjiksi ei vieläkään ryhdytä, että yövyttäisiin teltassa, näin mukana raahattavan roippeen määrä pysyy jotenkin hallinnassa. Ja tarkoitus on kuitenkin taas lomaillla ja nollata rankka työvuosi, ei taaskaan tehdä mitään ultimaattista selviytymisseikkailua.
 |
| Selvät sävelet |
Reissun alusviikko on kulunut perinteisin menoin erilaisten pienehköjen katastrofien parissa. Kesäkuu oli pyhitetty talon maalaukselle, mutta projekti on epävakaisen sään vuoksi noin puolessa välissä.
 |
| Tätähän riittää |
Onneksi saatiin ponnekasta apua, muute ei oltaisi edes tässä. Eilen purettiin telineet ja yritetään paremmalla onnella vaikka elokuussa, vuodesta ei voi mennä takuuseen. Sen verran maalaus on vaikuttanut, että muutama hyvä ajopäivä jäi seinäkiipeilyn varjoon, mutta kai se tuokin homma pitää yrittää hoitaa. Mie yrittelin ajaa mahdollisimman paljon työmatkoja koko vuoden. Kirjaa matkoista en ole luonteeni mukaisesti pitänyt, mutta 50-100 viikkokilometrin väliin ne varmaan asettuvat. Surkeimmillä talvikeleillä kilometrimäärä jäi vähäiseksi, mutta tunteja tuli senkin edestä. Pikitien paljastuttua sekosin täysin fiksiin ja inhoamastani maantiepyöräilystä alkoikin tulla herkkua. Semmoisia haittavaikutuksia huomasin, että kun viikottainen fiksiannos ylitti viidenkympin, aloin jo töissä olla melko hyvä työntekijä, kaikki oli miusta tosi ihanaa ja istuskelin onnellisena kahvihuoneessa ja hymyilin. Kun fiksikilometrit kipusivat kahteensataan hymyilemisen lisäksi myös pyörittelin silmiäni, se ei enää ole kovinkaana kivaa, etenkään asiakaspalvelussa.
 |
| Pyöristä parhain. |
Ajettu siis jonkun verran on, mutta kovinkaan tavoitteelista ajelu ei ole ollut. Töissä on napsuteltu jumppia tasaisen tappavaan tahtiin kesää kohti kiihtyen. Juossut en ole juuri lainkaan, Haanja ultran vammat härnäävät edelleen ja mummokoira on ollut niin kankea, että aamulenkit ovat menneet köpötelyksi. Melonta on ollut mukana tiukasti, muutama retkikin on melottu, mutta enemmän ollaan puljattu rantavedessä ja yritetty opetella eskimoa ja tuentoja. Huonolla menestyksellä. Fiksumpi olisi treenannut talven hallissa, mutta kun talvella piti tellutella. Eskimokäännöksestä on tainnut tulla miulle samanlainen pakkomielle kun Kotkis TrailRunista viime vuonna. Tosin polkujuoksu ei pelota läheskään yhtäpaljon kuin pääalaspäin kajakissa kelluminen. Aikuisiän vesikauhu on melko lamaannuttava kokemus, mutta ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Tämä viikonloppu piti käyttää koskimelonnan saloihin tutustumiseen, mutta eilisen vedenpaisumus alakerrassa ja tipalle mennyt lehmän katsastus sotkivat suunnitelmat. Lisäksi ärkäkkä lonkkavikani innostuu koskimelonnasta, joka ei ehkä olisi kovinkaan hyvä seuraavia viikkoja ajatellen. Ja luultavasti olisin kuitenkin iskenyt pääni jonkin kiveen.
 |
| Tälle ei nyt valitettavasti tullut käyttöä tänä viikonloppuna. |
 |
| Lehmä teltassa |
No siitä vedenpaisumuksesta. Meille on näyttänyt muodustuneen perinteeksi, että ”aina” kun ollaan lähdössä Alppien suuntaan, jossain päin taloa on asiaankuulumatonta vettä, onneksi ollaan asuttu täällä vasta puoli vuotta. Eilen Pekka korjasi kaatosateessa Lehmän jarruja. Korjaukseen oli toki reilusti aikaa, koska viimeinen tilaisuus uusitakatsatukseen oli vasta tänään. Menin hengailemaan rankkasateeseen varikkoruusuksi. Satuin vilkaisemaan taakseni ja huomasin, kuinka autotalliluiskan pohjalla oleva viemäriputki syöttää vettä valtavalla paineella väärään suuntaan. Vesi virtasi iloisesti autotallin oven raoista sisään ja oli levinnyt koko lattia-alalle. Autotalli ei ollut ihan niin täynnä rompetta kun aikaisemmin, mutta purkamattomia muuttolaatikoita, urheilusälää ja työkaluja ja koneita oli ihan riittävästi. Lisäksi vesi oli jo saavuttanut varsinaisen varastotilan oven. Sitä sitten hätäpuhelua veivaamaan. Heti puhelun jälkeen sade alkoi hellittää ja kunnan viemäriverkko vetää taas. Autotallin lattiakaivot tyhjäsivät tilaa tehokkaasti. Pian sain soittaa, että ei tarvitse tulla, pärjätään itse, jollain varmasti oli tuossa kelissä kovempi hätä kuin meillä. Pekka jatkoi tyynesti jarruremppaa, Lehmähän piti saada pois oven edestä mahdollisen palokunnan tieltä ja mie kuivasin lattiaa ja pelastelin kamoja parhaani mukaan. Palopojat kävivät kuitenkin tarkistamassa tilaneteen. Siinä vaiheessa suurinosa vedestä oli jo saatu pois ja jäljellä oli vain veden mukana noussut kura ja lieju. Sotku oli melkoinen. Vietimme siis rentouttavan illan pesten lattiaa ja pesemällä ja kuivattelemalla sotkeutuneita tavaroita. Autotallin edestä sai lapioidan liejua kompostin täydeltä.
 |
| Kuraa |
Aamulla päästiin hämmästelemään tuhon laajuutta myös kunnan virkamiesten kanssa ja urakka alkoi edetä vauhdilla. Syy tulvaan selvisi ja vika korjattiin, kunnan viemäri huuhdeltiin ja alakerta asennettiin täyteen kuivaimia. Virkamiehet tuntuivat ottavan homman kovin vakakavasti ja hyvähän se on. Mie jatkoin raivaamista, lapsien orjuuttamista ja likaantuneiden tavaroiden putsaamista. Pekka yritti hoitaa töitään ja Lehmän päättymätöntä jarruremppaa, aikaahan oli vielä iltapäivään asti. Kuivatus kestää ainakin maanantaihin asti ja sitten asiaa hämmästelee vakuutusyhtiö, kenen yhtiö, sitä en tiedä. Toivottavasti asia ei mene samanlaiseksi vääntämiseksi kun edellisellä kerralla.
No puhaltimien laulaessa oli hyvä päättää jarruremppa ja suunnata kerrankin hyvissä ajoin kohti konttoria. Kaikki meni muuten hyvin ja aikataulussa, mutta remppa ei ollut vielä ohi. Jarrusatula ampui irti rampille kaartaessamme. Nilkutettiin paikallisen autokorjaamon pihaan, lainattiin työkalut ja Pekka korjasi formulatemmolla jarrut takaisin terään. Sitten vaan kädet kyynerpäitä myöten ristiin ja toivomaan, että A) ehditään ajoissa B) katsastusmies on ssuopea. Aikaa jäi ruhtinaalliset 2 min ja jarrutestissä ei ollut moitteen sijaa. Tästä on hyvä jatkaa valmistautumista levollisin( ?!) mielin.
 |
| Leima |
