Yö Astrovillagessa ei mennyt kovinkaan hyvin, mutta se ei kyllä ollut majapaikan syy. Pyöritytti. Hiotti. Ahisti. Kroppa ehkä vähän kierroksilla. Kevyesti pahoinvointinen olo. Aamupalaa ennen oli melkein nälkä, mutta sitten lautasella oli juustoa ja maha meinasi kääntyä ympäri. Siispä ihan Ihan perus kisafiilis. Se on kumma, että silloin kun kroppa eniten lepoa ja ravintoa tarvitsisi, se kieltäytyy ottamaan vastaan kumpaakaan. Sen verran monta kertaa tuo on koettu, että tiedän että muutama huonosti nukuttu yö ja muutama väliin jäänyt ateria ei lopulta haittaa mitään. Ajallaan olo tasottuu. Ulkona paistoi aurinko ja pyykkitelineessä odottelivat emännän pesemät puhtaat ajokamppeet. Eipä siinä muuta kuin eväsleivät reppuun ja taipaleelle kohti Val Moraa.
Ensin käytiin hämmästelemässä teleskooppeja pellolla. Isäntäväen mukaan viime vuosina Lün kylän perinteisesti vakaa ilmasto on alkanut muuttua ja lisääntynyt pilvisyys haittaa havannointia ja kuvauksia. Meidän puuhiin muutama pilvi tänään olisi ollut ihan tervetullut.
Ajo alkoi lempeästi laskettelemalla kohti Tschirvin kylää. Kun oltiin tarpeeksi pohjalla käyty päästiin kipuamaan kohti Döss Radondia. Alkuun oli tarjolla informaatioähkyä…
Ja taidetta
Nousussa ei liene muuta mainittavaa kuin että sitä oli varmasti riittävästi. Lämpötila alkoi nousta mukavasti ja huipulla oli jo yli +30. Aamun tilanteeseen nähden nousu meni helposti.
Val Moran laaksoa oli kehuttu kaikissa reittikuvauksissa eikä turhaan. Maisemaa kuvattiin kanadalaishenkiseksi, ja kuvaus lienee osuva. Kuvat ja sanat ovat aika kalpeita kuvaamaan maisemaa, mutta tässä muutama otos.
Oi mustangii…
No ei ne niin villejä sitten olleetkaan. Oikeasti pelkään hevosia.
Tarjolla oli myös hupaisaa single trackiä.
Val Mora on ollut tähän mennessä tämän reissun parasta ajettavaa. Mukavaa pomputtelua parikymmentä kilometriä. Jossain vaiheessa Sveitsi vaihtui Italiaksi, mutta sietävillä huomannut kuin cappuccinon hinnasta.
Torri de Fraelaan päästyä alkoi pätsimäinen kuumuus ottaa voimille ja päätettiin lyhentää reittiä ja jättää edessä siintävä n 500 nousumetrin työnnettävä ylämäki ja sitä seuraava työnnettävä alamäki väliin ja kurvattiin serpentiinnille kohti Bormiota. Reitti lyheni, nousumetrejä ja hermoja säästyi.
Laskussa törmättiin välillä tulikuumaan seinään ja alhaalla Bormiossa mittari näytti +43. Taisi vähän liioitella, mutta ihan riittävän kuuma oli. Passo Stelvioon suuntaavia kuivankesänoravia helle ei näyttänyt haittaavan. Ehdottelin Pekalle, että voisi joutessaan käydä klassikkonousun käydä sipasemassa, kun kerran niin hyvävoimaiselle näytti, mutta jostain syystä ei innostunut.
Bormiossa haeskeltiin hotellia ja päädyttiin pyöräilijäystävälliseksi itseään mainostavaksi hotelli Larince Biancoon. Pyöräilijäystävällisyys ei ollut pelkkää mainosta. Pyörätallista löytyi lukittavat telineet, perustyökalut, kompura ja pesupaikka.
Lisäksi respa latasi huomisen reitin GPS-tiedoston Garminiin. Pyykitkin olisi saanut jättää pestäväksi.
Kankeasta aamusta huolimatta päivästä tuli loistava. Hyvä niin. Huomenna jatketaan lämpöön adaptoitumisharjoituksia, vaikka Suomessa tuo lie ihan turha taito.
